Yrittäjäksi yliopistosta -hanke pyrkii edistämään Jyväskylän yliopistossa ihmistieteiden aloilta valmistuvien tohtoreiden yrittäjyysosaamista sekä vähentämään yrittäjyyttä ja yrittäjämäistä toimintaa kohtaan koettuja ennakkoluuloja.

OppisopimusIhmistieteistä valmistuneet tohtorit eivät ole perinteisesti lähteneet yrittäjiksi, vaan suunnanneet pikemminkin yliopiston palvelukseen. Yliopisto ei kuitenkaan pysty työllistymään yhä suurempaa määrää tohtoreita. Tohtoroituneiden työllistymismahdollisuuksia on tämän vuoksi laajennettava.

Hankkeen tavoitteena on vähentää yrittäjyyttä ja yrittäjämäistä toimintaa kohtaan koettuja epäluuloja, edistää tohtoreiden työllistymistä aiempaa laajemmalle kentälle ja tuoda yrittäjyyskoulutusta osaksi ihmistieteiden tohtorikoulutusta. Perustavana ideana on osuuskuntamuotoisen tiimiyrittäjyyden hyödyntäminen: koulutettaville tarjotaan hankkeessa mahdollisuus perustaa osuuskunta, jolloin yrittäjyyttä voi kokeilla turvallisesti sivutoimisena ilman varsinaista yrittäjän statusta. Samalla tuodaan aiempaa selkeämmin esille sitä, että yrittäjämäinen toiminta ja yrittäjyys ovat ihmistieteilijöille todellinen työllistymisvaihtoehto.

 

Ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut saamaan ajankohtaista tietoa hankkeen tarjoamista mahdollisuuksista pohtia oman osaamisesi hyödyntämistä eri tavoin! Ajankohtaista-sivulta löytyy lisätietoa hankkeen tapahtumista.

"Jos vielä vuoden 2010 puolessavälissä minulle olisi väitetty, että vedän yrittäjyyteen liittyvää EU/ESR-hanketta, olisin ratkennut raikuvaan nauruun. Yrittäjyys ei kiinnostanut minua pienenkään pisaran vertaa. Mutta kuinkas sitten kävikään?" Lue projektipäällikön ajatuksia hankkeesta Kouluttajat-sivulta.

 

Hanke on Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY:n) rahoittama Euroopan Unionin / Euroopan Sosiaalirahaston hanke. Hanketta koordinoi Jyväskylän yliopiston humanistinen tiedekunta. Hankkeen projektipäällikkönä toimii 1.1.2013 alkaen Tiina Koivulahti. Hanke alkoi 1.4.2010 ja jatkuu 31.12.2013 saakka.

Hanke on päättynyt joulukuussa 2013. Kiitokset kaikille koulutettavina olleille ja yhteistyökumppaneille!